Metos mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa viidettä kertaa

2023-10-09 09:00
yleiset
Metos on mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa.

Metos oli kesällä 2023 mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa viidettä kertaa. Osana kampanjaa kesätyöntekijöille toteutettiin kysely, jolla selvitettiin heidän kokemustaan Metoksesta kesätyöpaikkana. 

Kyselyssä selvitettiin kesätyöntekijöiden näkemyksiä työnhausta, työtehtävien mielekkyydestä, perehdytyksestä ja ohjaamisesta, oikeudenmukaisuudesta ja tasapuolisuudesta, työsopimuksen tekemisestä ja yleisestä tyytyväisyydestä.

Kesällä Metoksella työskenteli yhteensä 18 kesätyöntekijää, joista suurin osa vastasi kyselyyn. Kokemusta arvioitiin tänä vuonna asteikolla 1–5 edellisestä vuodesta poiketen, ja Metoksen arvosana oli erittäin hyvä 4,40.


 

Sijalle 34 suurten organisaatioiden sarjassa

Metos kuului suurten organisaatioiden sarjaan ja ylsimme sijalle 34. Suurten yritysten sarjassa oli mukana yhteensä 46 yritystä.

– Hyvä kokemus syntyy muun muassa hyvästä perehdyttämisestä, mielekkäistä työtehtävistä, mukavasta käyttäytymisestä työyhteisössä, auttamisesta, hyvästä johtamisesta ja työyhteisöön mukaan ottamisesta, toteaa Riitta Scheiman, Metoksen HR-asiantuntija.

– Eli ihan niistä tavallisista asioista mitä me kaikki toivomme työpaikalta – sitä metoslaista meininkiä. Iso kiitos kuuluu kaikille metoslaisille, jotka perehdyttivät, huolehtivat ja ottivat kesätyöntekijät mukaan joukkoonsa, hän iloitsee. 

Metos on mukana Vastuullinen Työpaikka -yhteisössä. Yhteisössä mukana olevat allekirjoittavat vastuullisen työnantajuuden periaatteet ja ovat sitoutuneita kantamaan vastuuta kehittämällä työn tekemisen tapoja vastuullisempaan suuntaan – oppimaan muilta, kannustamaan esimerkein ja vaikuttamaan teoilla.

Lue lisää Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kyselytutkimuksesta:
Kempeleen keskuskeittiössä riittää tilaa työskennellä
Blogg: Diskning - kökets lungor
Wihuri Metro-tukun upea Konepajan tukku huokuu valoa - Metos toteutti tiloihin demokeittiön
Uusi Robusto tarjoaa ajattomia, modernilla twistillä nykypäivään istutettuja makuja
Bistro Dagmar - favoriträtter och en avslappnad atmosfär
Bra köksdesign ger effektivitet och smidighet i vardagen i ett professionellt kök